| |
|
|
|
| |

Sisustus IDEAn avulla toiveesi toteutuvat!
Ennen kuin lähdet surffailemaan sivustojani pidemmälle,
haluat varmaan tietää jotain henkilöstä, joka vastaa
Sisustus IDEAn toiminnasta. Eli kaiken takana häärään
minä,
Minna Haaksiluoto.
Koulutus
Valmistuin Sisustus- ja kalustesuunnittelun artenomiksi
Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vuonna 2002.
Opintoni kestivät 4 vuotta. Valmistumisen jälkeen perustin oman
sisustussuunnittelutoimiston kotikaupunkiini Raaheen.
Nykyisin toimisto sijaitsee Oulussa arkkitehtitoimisto Tilatohtoreiden kanssa yhteisissä tiloissa.
Sisustussuunnittelija SI
Mainittakoon myös se tärkeä seikka, että olen Sisustussuun-
nittelijat SI Ry:n jäsen. Kyseessä on valtakunnallinen sisustussuunnittelija-ammattilaisten yhdistys, jonka jäseneksi kelpuutetaan vain alan koulutuksen saaneita ja ”sisustussuunnittelija SI” -nimikkeen käyttöön oikeutettuja henkilöitä. Olen myös paikallisen yrittäjäyhdistyksen jäsen.
Työhistoriani sisustussuunnittelijana on varsin kattava ja moninainen.
Käy siis tutustumassa työtehtäviini tarkemmin!
|
|
|
|